Hannah Arendt

Pahan banaaliudesta, ajattelun välttämättömyydestä

”Kyvyttömyys ajatella on asia, joka sai monet tavalliset ihmiset suorittamaan julmia tekoja poikkeuksellisessa laajuudessa.”

Näin argumentoi Barbara Sukowan näyttelemä Hannah Arendt Margarethe von Trottan elokuvan loppupuolella salilliselle opiskelijoita sen jälkeen, kun häntä on kehotettu jättämään opetustyönsä 1960-luvun New Yorkissa.

Arendt on 1900-luvun tärkeimpiä ajattelijoita. Toisen maailmansodan jälkipuinnin tuoksinassa ”omat” eli juutalaiset kääntyivät kuitenkin häntä vastaan hänen kirjoitettuaan oman näkemyksensä pahan olemuksesta natsiupseeri Adolf Eichmannin oikeudenkäyntiä seurattuaan.

Siinä missä yleinen mielipide ja oikeus halusi löytää joukosta syntipukin, jonka harteille sälyttää käsittämätön, inhimillinen katastrofi – juutalaisten joukkotuho – Arendt tarkasteli kysymystä pahuuden olemuksen näkökulmasta: Hän ei katsonut, että Eichmann olisi ollut sen pahempi kuin kukaan muukaan keskinkertaisuus, joka noudatti ylempää tulevia käskyjä niitä kyseenalaistamatta.

Arendtin ajattelu on kestänyt aikaa. Tänäkin päivänä monien julmuuksien voidaan nähdä johtuvan ihmisen kyvyttömyydestä itsenäiseen ajatteluun, oman toiminnan kriittiseen tarkasteluun. ”Thinking gives people the strength to prevent catastrophes”, sanoo Arendt. Mitä hän mahtaisi ajatella ajastamme, jossa ajattelu mielellään ulkoistetaan koneelle?

Von Trottan Arendt-biopic noudattaa uskollisesti elämäkertaelokuvan konventioita, mutta rajaa aihetta keskittymällä Eichmann -oikeudenkäyntiin ja siitä seuranneeseen vihamyrskyyn, jonka mittakaavaa on vaikea kuvitella tässä ajassa. Elokuva saa jopa haikailemaan aikoja, jolloin filosofilla oli vielä jotain merkitystä massojen ajattelulle!

Elokuvanäytöksen jälkeen lauantaina klo 10.00 Kahvila Sahassa Arendtin vaikutuksesta omaan ajatteluun ovat keskustelemassa toimittaja, tietokirjailija Sonja Saarikoski sekä politiikan tutkija, aktivisti Saara Särmä.

Teksti: Laura Airola