Onnen kiertolaiset

Kaksi alkoholisoitunutta, työtöntä näyttelijää on hajoamispisteissään Bruce Robinsonin traagisessa kulttikomediassa. Withnailin (Richard E. Grant) ja Marwoodin (Paul McGann) kurjuus kasvaa saastaisessa kaupunkiasunnossa, josta näyttelijäpari pakenee viikoksi Brittein maaseudulle Withnailin vauraan Monty-sedän (Richard Griffiths) mökille. Lontoon kasvatteja odottaakin yllätys, kun maaseutu ei tuokaan mukanaan mielenrauhaa. 

 

Vastassa heitä odottavat hyytävät elinolosuhteet sekä maaseudun väki vailla vieraanvaraisuutta. “Emme ole Lontoosta” sanoo Marwood esitellessään heidät paikallisille, mutta urbaanisuus lipsahtaa heti näkyviin. Kesken maaseutuloman Monty-setä kutsuu itsensä mökille, muttei motiiveitta. Perverssihtävä Monty tekee Marwoodin reissusta entistäkin katalamman, jonka seurauksena Marwood pyrkii pakenemaan takaisin kaupunkiin. 

 

Elokuva on hurmaava esimerkki englantilaisesta mustasta huumorista. Robinson onnistuu saumattomasti rakentamaan elokuvasta murhenäytelmällisen ystävä-rakkaustarinan kaiken sen viehättävyyden ja synkähtävän komiikan keskellä. Näyttelijäkaksikon tuhoisa yhteiselo päättyy, kun toiselle avautuu mahdollisuus uuteen, tasapainoisempaan tulevaan.

 

Onnen kiertolaiset perustuu löysästi Bruce Robinsonin omiin kokemuksiin näyttelijänä 1960-luvun Lontoossa. Hän näytteli nuorena mm. luutnantti Albert Pinsonia François Truffaut’n elokuvassa Adelen tarina (1975) sekä Benvoliota Franco Zeffirellin klassikossa Romeo ja Julia (1968). Vaikka Zeffirellin teos tunnetaan yhtenä parhaista Shakespeare-filmatisoinneista, on elokuva vuosien saatossa saastunut Zeffirelliä koskevien syytösten myötä. Robinson keksi Withnailin Monty-sedän hahmon Zeffirellin pohjalta.