LA 9.9. KLO 12 TYÖVÄENTALO
Ruokala Lokki
Vuonna 2008 tein työharjoittelua elokuva-arkistolla Pursimiehenkadulla Helsingissä. Kävin monesti lounaalla samalla kadulla sijaitsevassa pienessä ravintolassa, jossa useimmiten seuranani oli japanilaisturisti jos toinenkin. Ravintolan nimi oli muistaakseni Suomi, mutta uskoakseni useimmille asiakkaille se oli Ruokala Lokki, Kamome shokudō. Vuonna 2006 ilmestynyt Naoko Ogigamin ohjaama lempeä draamakomedia jätti jäljen moniin katsojiin ja loi sympaattista Suomi-kuvaa.
Yōko Muren samannimiseen romaaniin perustuva elokuva kertoo Sachie-nimisestä japanilaisnaisesta, joka asuu itsekseen Helsingissä ja perustaa Punavuoreen pienen, yksinkertaisen ravintolan. Japanilainen ruoka ei tunnu vetävän asiakkaita, mutta onneksi nuori, suomalainen anime-harrastaja sattuu paikalle. Myös korvapuustien lisääminen menuun alkaa houkutella väkeä. Onnekkaasti Sachie saa vielä avukseen kaksi muuta Helsinkiin päätynyttä japanilaisnaista, Midorin ja Masakon.
Naoko Ogigami (Yoshino’s Barber Shop, Glasses, Rent-a-Cat) tunnetaan hyväntuulisista, keveistä draamakomedioista, joiden pienimuotoisissa tarinoissa ihmiset opettelevat toimimaan uudenlaisissa ympäristöissä. Myös Ruokala Lokista puuttuu suuri draama – kyse on enemmän arkisen aherruksen ja kohtaamisten arvostamisesta. Ja tietysti ruoasta, jota kuvataan asiaankuuluvalla antaumuksella. (Näytöksen jälkeen on aikataulutettu lounas Työviksen kahvilaan!) Helsinki esiintyy edukseen postikorttimaisissa otoksissa.
Teksti: Marjo Pipinen
Katso traileri
komedia, draama / 102 min / SUOMI, 2006
Sallittu kaiken ikäisille
Kieli: japani
Tekstitys: suomi ja ruotsi
Ohjaus: Naoko Ogigami
Käsikirjoitus: Yoko Mure, Naoko Ogigami
Näyttelijät: Satomi Kobayashi, Hairi Katagiri, Masako Motai, Markku Peltola
Kuvaus: Tuomo Virtanen