LA  9.9. KLO 15:15 BIO REX 2

Funeral Parade of Roses

Kuten Euroopassa ja muualla maailmassa, myös Japanin elokuvakulttuurissa alkoi 1950-luvulla uusi aalto, “nuberu bagu”. Kinojuhlien ohjelmistossa tätä rajoja rikkovaa elokuvaa edustaa Toshio Matsumoton Funeral Parade of Roses vuodelta 1969.

Tokion queer-alakulttuuriin sijoittuva kulttiklassikko perustuu löyhästi Sofokleen Kuningas Oidipus -tarinaan. Puolidokumentaarisessa elokuvassa seurataan Eddie-nimisen transnaisen ja hänen ystäviensä elämää tokiolaisen vastakulttuurin keskuksessa Shinjukussa, sen klubeilla, kaduilla ja asunnoissa. Baarissa työskentelevällä Eddiellä on suhde pomoonsa, huumekauppias Gondaan. Melodramaattinen tarina päättyy väkivaltaisesti.

Uuden aallon elokuvaan kuului kuvaaminen muualla kuin studioissa, oikeilla paikoilla. Dokumentaarisuutta lisää fiktionaalisten osioiden väliset esiintyjien haastattelut, joissa he kertovat elämästään ja identiteetistä. Nykykatsojalle elokuvan suuri anti onkin hämmästyttävä ja poikkeuksellinen ikkuna alakulttuuriin, joka on jäänyt valtavirran elokuvissa pimentoon.

Funeral Parade of Rosesista valmistui 4K-restaurointi vuonna 2017, minkä jälkeen se saanut uuden elämän festivaaleilla ja arkistonäytöksissä. Elokuvan kriittinen vastaanotto on ollut huikea, muun muassa Guardian-lehden Peter Bradshaw kirjoitti viiden tähden arviossaan (13.5.2020 https://www.theguardian.com/film/2020/may/13/funeral-parade-of-roses-review-toshio-mastumoto):

“Funeral Parade of Roses is a jagged shard of a film, an underground dream of longing and despair, an excursion away from narrative and a great example of the Japanese New Wave (…) Despite being more than 50 years old, this feels like a chilling message from the future.”

Eddien roolin tulkinnut Pîtâ (aka Peter) nähdään myös toisessa Kinojuhlien elokuvassa, Akira Kurosawan Ranissa (1985), jossa hän esittää narria.

JAPANIN UUSI AALTO
1950-luvulla käynnistynyt japanilaisen elokuvan uusi aalto oli poikkeuksellisesti alkuun studiovetoinen: Sochiku-studion alkoi tilata ohjaajiltaan eurooppalaisen uuden aallon inspiroimia elokuvia. Myöhemmin elokuvat syntyivät itsenäisinä tuotantoina.

1960-luvulla Tokiosta tuli maailman suurin kaupunki ja Japani menestyi taloudellisesti. Samalla syntyi laajaa vastakulttuurista liikehdintää. Uuden aallon elokuvat olivat provokatiivisia ja poliittisia, usein kuvattu oikeilla paikoilla. Niissä käsiteltiin muun muassa seksuaalisuutta, naisten ja vähemmistöjen asemaa sekä rasismia. Uuteen aaltoon yhdistettyjä ohjaajia ovat mm. Nagisa Oshima, Shohei Imamura, Masahiro Shinoda ja Hiroshi Teshigahara.

Johdatusta japanilaiseen uuteen aaltoon:
Donald Ritchie, “Tokyo rising: how Japan’s new wave rose – and broke”, Sight & Sound October 2001
https://www.bfi.org.uk/sight-and-sound/features/tokyo-rising-japanese-new-wave-filmmakers
Jasper Sharp, “Where to begin with the Japanese New Wave”, BFI 27.1.2017
https://www.bfi.org.uk/features/where-begin-japanese-new-wave

.

Teksti: Marjo Pipinen

– / xx min / Japani, 19XX
Ikäraja –
Kieli: japani
Tekstitys: 
35 mm

Ohjaus: Toshio Matsumoto
Käsikirjoitus: 
Näyttelijät: 
Kuvaus: