Viikonlopun mittaisella festivaalilla mahdollisuudet kokonaisen valtion elokuvahistorian kattamiseen ovat rajalliset. Mustien amerikkalaisohjaajien tuotannosta mukaan valikoitui harvinainen L.A. Rebellionin merkkiteos, uusi, tyylikäs jännäri ja musiikintäyteinen dokumenttielokuva.
Mustat elokuvantekijät ovat toimineet Yhdysvalloissa mykkäkaudelta alkaen. Historiallisesti heidän elokuvansa, joita studiokaudella kutsuttiin nimellä ‘race films’, olivat suunnattu mustalle yleisölle. Elokuvilla ei ollut käytössään samanlaisia resursseja ja markkinointikoneistoa kuin valkoisten tekemillä elokuvilla. Varhaisessa Hollywoodissa mustat näyttelijät eivät usein päässeet esittämään edes mustia hahmoja – valkoiset näyttelijät hoitivat ne ‘blackfacessa’ eli iho tummennettuna.
Yhtenä esimerkkinä Hollywoodin rasismista on käytetty sitä, kuinka ensimmäinen musta Oscar-voittaja, Tuulen viemää -elokuvan sivuroolista palkittu Hattie MacDaniel joutui istumaan gaalassa erillään muista vieraista. Normaalisti hotelliin, jossa gaala pidettiin vuonna 1940, ei päästetty mustia ollenkaan. 1950-luvun Hollywoodissa nousi todellinen musta filmitähti, kun Sidney Poitier alkoi saada arvostusta rooleistaan. Poitierin elokuvat käsittelivät usein empaattisesti mustien elinolosuhteita ja valkoisten ja mustien rinnakkaiseloa. Poitier oli ensimmäinen musta miesnäyttelijä, joka sai Oscarin – se tuli vuonna 1964 roolista elokuvassa Kedon kukkaset.
1970-luvulle tultaessa mustien yleisöjen arvo oli havaittu kassaluukuilla: syntyi viihteellisten Blaxploitaatio-elokuvien aalto. Esimerkiksi rikosgenreä hyödyntävät, halvalla tuotetut elokuvat sijoittuivat kaupunkiympäristöihin ja niissä nähtiin mustia tähtiä monesti skandalööseissä juonikuvioissa. Elokuvat olivat useimmiten valkoisten tuottamia ja saattoivat tarjoilla hyvinkin stereotyyppisiä hahmoja, mistä niitä kritisoitiin. Toisaalta mustat yleisöt nauttivat elokuvien tarjoamista sankarirooleista aiempien elokuvien uhri- ja konnaroolien sijaan. Tunnettuja teoksia ovat mm. Shaft (Gordon Parks, 1971), Super Fly (Gordon Parks Jr., 1972), Cleopatra Jones (Jack Starrett, 1974) ja Foxy Brown (Jack Hill, 1974).
Samoihin aikoihin kansalaisoikeusliikkeen ja Blaxploitaation kanssa Los Angelesin UCLA-elokuvakoulussa alkoi kyteä niin kutsuttu L.A. Rebellion, mustien elokuvaopiskelijoiden liike itsenäisen mustan elokuvan puolesta. Ensimmäinen musta elokuvantekijä oli valmistunut koulusta 1950-luvun alussa. Kansalaisoikeusliikkeen aktivismi oli kasvattanut opiskelumahdollisuuksia, ja myös elokuvakouluihin päätyi enemmän mustia nuoria.
Heitä kiinnostivat kansainväliset elokuvataidetta uudistaneet suuntaukset kuten italialainen neorealismi. Kansalaisoikeusliike, Vietnamin sota ja Wattsin kansannousu olivat herättäneet halun kuvata yhteiskunnan laitamille sysättyjä ihmisiä ja heidän olosuhteitaan, heidän omilla ehdoillaan. 1970-luvulla ja myöhemmin UCLA:ssa opiskelivat mm. Charles Burnett, etiopialainen Haile Gerima ja Julie Dash. L.A. Rebellion -termiä alettiin käyttää 1990-luvun lopulla. L.A. Rebellioniin lasketuista elokuvista Yhdysvaltain kansalliseen elokuvarekisteriin (National Film Registry) on otettu Burnettin Killer of Sheep (1978) ja To Sleep with Anger (1990), Billy Woodberryn Bless Their Little Hearts (1984) sekä Julie Dashin Daughters of the Dust (1991).
Kinojuhlien ohjelmistossa näistä esitetään Killer of Sheep, jota on nähty Suomessa harvoin. Lyyrisen naturalistinen elokuva seuraa teurastamolla työskentelevän Stanin ja hänen perheensä elämää eteläisen Los Angelesin Wattsissa. Killer of Sheepin betoniviidakkoa leimaavat tomuiset tontit ja täyteen ahdetut asunnot, mutta asukkaat löytävät kauneutta arkisista hetkistä.
Uudempaa mustaa elokuvantekijäpolvea ohjelmistossa edustaa Melina Matsoukas, jolta nähdään road-elokuva Queen & Slim (2019). Elokuvassa poliisiväkivalta ajaa nuoret rakastavaiset vaaralliselle pakomatkalle. Musiikkivideoiden parissa uraa tehneen Matsoukasin elokuva on sekä sykkivä yhteiskunnallinen draama että visuaalista herkkua.
Mustan kulttuurihistorian rytmikkään oppitunnin tarjoaa Ahmir ”Questlove” Thompson, jonka ohjaama dokumenttielokuvassa Summer of Soul (…Or, When the Revolution Could Not Be Televised) vie vuoteen 1969 Harlemin kulttuurifestivaaleille. Lavalla ovat mm. B.B. King, Mahalia Jackson, Nina Simone ja Stevie Wonder.
Maantieteellisesti nämä kolme elokuvaa kattavat Yhdysvaltain molemmat rannikot sekä matkan Ohiosta syvän etelän läpi Floridaan. Lajityypeissä siirrytään naturalistisesta draamasta vauhdikkaaseen pakojännäriin ja arkistomateriaalia hyödyntävään dokumenttielokuvaan. Elokuvia yhdistää halu nostaa mustien kokemukset valokeilaan sekä afrikkalaisamerikkalainen musiikki, jonka rikas historia ja moninaiset lajityypit ovat vahvasti esillä näissä teoksissa.
Teksti: Marjo Pipinen
Kuva: Killer of Sheep (Charles Burnett, 1978)
Lisätietoa:
L.A. Rebellion: https://www.cinema.ucla.edu/la-rebellion
Charles Burnett: https://www.killerofsheep.com/filmmaker.html